torstai 6. marraskuuta 2014

Halloweenin aikaan


Tämän piti tulla oikeastaan Halloweenien aikaan, mutta jotenkin taas aika meni niin nopeasti käsistä. Mutta toisaalta olkoot vaikka talven alun kunniaksi. Ideoita sain Victoria Francesin ja Ana Crutzin kuvista, niissä on usein todella ajatuksia herättävät ihmiset ja taustat.
Harmillista kyllä hametta en ehtinyt tekemään, joten piti turvautua kirppikseltä löytyneeseen mustaan samettihameeseen, mutta toivottavasti tämä yksityiskohta, että yläosa ja ala osa eivät ole samaa materiaali ei haittaa ketään.
Otimme kuvia Kemin Mansikkanokan uimarannalla. Ilma oli hiukan kylmä, mutta oli mukavaa ottaa kuvia juuri siellä.

Paidan mallin löysin Suuri käsityö-lehdestä numero 10/2004. Materiaalina käytin vanhoja satiinilakanoita ja tuin työn paksulla puuvilla kankaalla. Oli todella mukavaa tehdä gootti vaatteita. Hiuskoristeen tein itse, ostin joskus Tiimarista tekokukkia ja pääkallo joka näkyy (joskin heikosti) on Helsingin Butterick nimisestä pilailukaupasta. Kaulakoru on Bijou Brigitte nimisestä koruliikkeestä (Kampista) ja korvakorut löytyivät kirppikseltä. Viitta oli lainattu eräältä kaveriltani, kiitos hänelle vielä lainasta. 
Muutamissa Suuri käsityölehdissä on hyviä gootti vaatteiden malleja, jopa joitan hääpukuja kannattaa hyödyntää niihin. Itse ratsaan kaikki mahdolliset lehdet aina, jossa on vähääkään kiinnostavia pukuja.

Victoria Francesin yksi kuva, josta tuli inspistä



Kokonais kuva


Puunhalailija 
Tunnelmakuva

Tunnelmakuva rannalta 

Hiuskoriste

tiistai 4. marraskuuta 2014

Lämmintä talveksi


Tuunaamista tuli taas harrastettua, mutta hiukan erillä tavalla kuin viimeksi. Muokkasin lasten villapaidasta koiranpennulle paidan. Paitaa piti pari kertaa pienentää hihoista, sillä ne olivat armottomasti liian pitkät pikku Paulille...ja ovat ne sitä kyllä vieläkin. Jonna (Paulin omistaja) käänsi hihoja kuviin. Tulimme siihen tulokseen, että paitaa ei enää muokata. Pauli kuten lapsetkin kasvavat ja hänelle riittää iloa paidasta pidemmäksi aikaa, kunhan se on oikean kokoinen XD. 

Kamera oli ihan uusi juttu


maanantai 3. marraskuuta 2014

Viktoriaaninen asu



Tämä puku on oikeastaan ensimmäinen pukuhistoriallinen asu, mitä olen koskaan tehnyt. Mutta nyt siitä sitten viimein saatiin kuvatkin otettua x). Puvun tein ehkä noin 4 vuotta sitten, Burdan kaavoilla. Kankaat löytivät Kemin ja Tornion kangaskaupoista. Olen hyvin ylpeä tästä asusta, sillä pidän sen värityksestä. Puvun teko oli helppoa, sillä kaavapaketin mukana tuli selkeät kuvalliset ohjeet joita seurata (jos englanninkieliset ohjeet eivät selkeytä). Ainoa missä huolellisuutta vaadiittiin oli napinläveet. Puvun alle tein tyynyn, joka ajaa turnyyrin asemaa, toivottavasti tuo puku oikeauksiinsa takaa päin.Kangasmateriaalien kanssa kannattaa olla myös tarkka. Itse suosin hyvin paljon sisustuskankaita. Puuvillaa käytettäessä kannttaa huomioida kankaan käyttötarkoitus. Pukuhistorialliset vaatteet kannattaa yleensä tukea tukikankailla yms. Ne antavat hyvää ryhtiä asuihin.
Kuvasimme puvun Kemin Mansikkanokan tienoilla, silloin oli vielä hyvät säät..ei loskaa, lunta ja vettä. Papperisen päivänvarjon ja kengät olen löytänyt joskus kirpputoreilta ja pidän niistä hyvin paljon. Hattu puolestaan on Muotimessuilta Helsingistä, sitä pääsinkin käyttämään nyt ensimmäinen kerran. 
Sen verran viktoriaanisesta ajasta, että sen katsottiin ulottuvan Englannin kuningattaren Viktorian hallintokausille. Siihen aikaan kuninkaalliset loivat paljon eri muotivirtauksia mm. erillaiset pukeutumistyylit, joulun vietto (mm. joulukuusi perinne), kulttuurin suosiminen yms. Viktoriaaninen muoti oli myös hyvin ylellistä, kehuttua, mutta vaarallistakin. Naiset vaaransivat terveytensä suurelta osalta ollakseen muodikkaita, mutta niinhän nykyäänkin tehdään.








tiistai 9. syyskuuta 2014

Pientä tuunausta

Tänä aamuna iski pieni tuunaus into. Eilen illalla pohtiin mitkä tyynynpäälliset laittaisin, kun edelliset päätyivät pyykkiin. Ikean hehtaari kokoisiin tyynyihin ei sopinut yksikään mitä jo omistiin. Harkitsiin jo kangaskauppaan menoa, kun muistin, että olin pari vuotta sitten ostanut entiseltä luokkakaveriltani Victoria Francesin seinälippun. Mallailtuani julistetta ja tyynyä totesin, että homma onnistuisi. 
Heti aamulla herättyäni aloin ommella. Pelkäsin hiukan miten niinkin ohut materiaali alkaisi käyttäytyä, mutta kaikki sujui kuten olin toivonutkin. Alle oli vaan pakko ommella paksummasta kankaasta välipäällinen, koskapa Ikean tyynyistä putkahtelee höyheniä. Toivon silti, että lopputulos on mieleen ^^. Itse olen aivan innoissani...(mihin tämä johtaakaan...). Seinälipun valinnassa auttoi myös, että rakastan Victoria Francesin taideteoksia. Pitäisi vielä toinen tehdä, joten seinälipun tilaukseen vaan XD. Tyynyyn jäi sivulle joitain senttejä, mutta en leikannut tai huolitellut mitään pois. 
Seinälippu ennen muutosta
Valmis työ

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tikattu pupu

Aamulla heräsin kahdeksan aikaan, jostain ihmeellisestä syystä. Koska en saanut enää unta niin päätin alkaa taas ompelemaan. Tein muutaman rusetin seuraavia pääkoristeita varten ja sitten päätin ottaa käsittelyyn erään pehmolelun raadon mikä on ollut hyvän aikaa kesken. Ajattelin ensin tehdä söpön kukallisen pupun, mutta tästä tulikin vähän..Noh ei niin söpö. Eripari silmät, tikkaukset suuna ja korvissa yms. Nimeäkin olen yrittänyt keksiä, mutta on liikaa vaihtoehtoja XD. Ajattelin kuitenkin tuonkin varmaan pistää myyntiin, jospa se saisi uuden kodin jostain ^^.
Hiuskoristeita en laita tosiaan vielä kuvia kun ei ole klipsejä. Myös erittäin surullinen asia sattui tänään..Liimapyssyni päätti mennä rikki. Pitää käydä hommaamassa uusi, jossain vaiheessa.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Näpertämistä

Tänään on ollut aika harmaapäivä, joten päätin tuunailla vähän jotain. Animeconista tultuani pohtiin, että olisi kiva mennä joskus myymään sellaiseen tapahtumaan. Pohjois Suomessa tapahtumia on aika rajallisesti, mutta jotakin kuitenkin on =D. Ajattelin, että kokemus myyjänä olisi mielenkiintoinen...Se oli oikeastaan yksi syy miksi päätin tehdä tänään näitä hiuskoristeita.
Päätin käyttää lopumattomia kukka, helmi yms varastojani näihin. Toivottavasti ovat mieleen ^^. Teen lisää jahka ehdin hankkia lisää hiuspantoja ja klipsejä (solkia)  ^^. Nämät ovat klipsi kiinnitteisiä hiuskoristeita. Käyttiin apuna uskollista kuumaliimapistoolia XD.








Hiuskoristeet


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kalevala aiheinen asu



Tänä aamulla palasin perinteiseltä Helsingin reissultani...teen sen nykyään aina näihin aikoihin. Tarkoituksemme oli mennä Bebbon kanssa Turun keskiaikamarkkinoilla, mutta erinnäisistä syistä emme lähteneetkään ja mainittakoot nyt syyksi vaikka junalippujen hinnan. Niistä en ala sen enempää marmattamaan, muutoin sitä kestää huomiseen asti XD.
Mutta koska mielikuvitus on rikkaimpia puoliamme päätimme tehdä kaikkea muuta. Olin pakannut mukaan Kalevala aiheisen mekon (meidän olisi ollut tarkoitus pukeutua Kalevala vaatteisiin keskiaikamarkkinoille), jonka päätimme kuvauttaa Bebbon kotiseudulla. 
Puku oli hyvin yksinkertaista tehdä ja Bebbolta sain myös joitain asusteita kuvaan, kiitos tuhannesti siitä ^^. Asusteita ei ehkä kunnolla näe, mutta käytin mm. puukkoa vyöllä, lautanauhaa (?), äitini Kalevala koruja ja pirtanauhaa yms. Asuun ei tarvinnut mitään kaavoja, ainakaan en itse käyttänyt mitään. Kankaat löysin Ikeasta ja kirpputorilta. 
Sielulintu 

Piilossa sulhasehdokkaita




keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Löytöjä Helsingistä

Kuukausi sitten, toukokuussa tuli käytyä Helsingissä...vietin siellä synttärit ^^. Ystäväni Bebbo oli löytänyt uusia vintage kirppareita  yms paikkoja =). Kävimme muutamassa todella hyvässä paikassa. Itse harrastan kirppiksillä käyntejä, sillä sieltä saattaa löytyä ties mitä uutta ja vanhaa ^^. Nykyisin olen alkanut etsiä kankaita kirpputoreilta ja rekvisiittaa puku projekteihin.
Päädyimme erään kävelymatkan aikana mm. Mekko Mania liikkeeseen, Mannerheimintien Antiikki kauppaan ja Penny Lane Boutique puotiin. Aluksikin sanat ei ihan riitä kuvailemaan mitä kaikkea upeaa näissä liikkeissä onkaan, mutta lyhyesti sanottuna ; Paljon kaikkea ihanaa maan ja taivaan väliltä.
Mekko Mania on ihana vaatekauppa, jossa myydään vintage henkistä tavaraa mm. laukkuja, vaatteita, hattuja, koruja, kenkiä, kodin sisustustavaroita jne. Penny Lane on myös vaatekauppa, jossa myydään vintage vaatteita. Siellä tuote valikoima on melkeen samanlainen kuin Mekko Maniassa eli koruja, vaatteita, kenkiä yms. Molemmissa paikoissa olisi ollut vaikka kuinka ihania tavaroita mitä olisi tahtonut ostaa. Uusi suunnitelma onkin voittaa lotossa ja mennä uudelleen paikalle XD.
Mannerheimintien Antiikki liike oli upea! Vaikka liike on pieni ja vähän ahdas niin siellä oli kaikkea ihanaa. Kyseisessä liikkeessä oli todella hyvä asiakaspalvelu. Sieltä tulikin ostettua hattuneula, mitä olen etsinyt pitkään. Myös Mekko Maniasta löytyi hattuneula (koristeellisempi).
Liikkeiden lisäksi kävimme myös Tove Janssonin näyttelyssä Ateneumissa. Se oli vakuuttava näyttely. Kannattaa käydä katsomassa =D. Lisäksi sain pari ihanaa synttärilahjaa ; kaavapaketin ja avattavan korun, jonne voi laittaa vaikka valokuvat  ^^.

Hattuneulat


Esitteitä ja synttärilahjoja

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Päivänvarjo askartelukurssilta


Viime viikolla oli viimeinkin askartelukurssi, jota olin odottanut todella hartaasti. Oli ehkä liikaakin ideoita mitä kaikkea voisi tehdä, mutta lopulta päädyin tekemään päivänvarjon. Pidän hyvin paljon päivänvarjoista ja ajattelin, että olisi hauskaa tehdä sellainen.

Viktoriaanisen ajan rouva päivänvarjonsa kanssa

Päivänvarjot ovat yleisesti aika vanha asuste pukuhistoriassa. Niitä on käyttäneet aateliset ja porvarilliset ihmiset niin miehet kuin naisetkin (enimmäkseen naiset). Niihin törmää ehkä parhaiten kun tutkailee viktoriaanisia ja edwardianilaisia muotikuvia.
Mutta itse asiaan..löysin muutama viikko sitten puuvartisen sateenvarjon kirpputorilta, josta päätin muokata mieleiseni. Päätin tehdä varjosta suhkot neutraalin oloisen, että se sopisi mahdollisimman moneen aikakauteen. Eurokankaasta löysin kaunista kukallista kangasta ja joustopitsiä vuoreksi. Pidin hyvin paljon päivänvarjon tekemisestä ja ajattelin tehdä niitä jatkossa lisää ^^ .

Päivänvarjo valmiina sivusta

ja kokonaiskuva

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Hyvää pääsiäistä


Hyvää pääsiäistä kaikille!
Pahoittelen kun en ole nyt laittanut mitään töitä, mutta yritän lisätä niitä jälleen piakkoin tänne ^^

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Valkea kani pehmolelu

Olen kyllä tavattoman huono keksimään otsikoita, joten pahoittelen, jos ne on tönkköjä...mutta asiaan XD!
Koulussa tuli tehtyä tällainen valkea kaniini, arvatenkin hahmo on tuttu ja satukin, mutta jos joku ei tiedä niin kyseessä on Ihmemaan valkea kani.
Ohjeet sain tähän kaniin Everything Alice nimisestä kirjasta, jossa on askartelu, ompelu ja kokkaus ohjeita. Kuten nimikin kertoo niin kyseisessä kirjassa on kaikenlaisia töitä, jotka liittyvät Liisa Ihmemaa satuun.
Alkuperäinen malli oli paljon hempeämpi ja pastellin sävyisempi...ja hoikempi XD. Oma versioni on vähän synkemi ja kani on ollut ainakin ruoka-aikana kotosalla. Tein tämän kaniinin kierrätys periaatteella. En ostanut tähän mitään uutta. Kaikki on tilkuista tai vanhoista kankaista. Kanin takki ja housut ovat jotain iän ikuista kangasta, jota sain äidiltä, kanin vartalo ja korvien syvennykset ovat koulun tilkkulaatikosta, napit ja pikkuinen kello omista krääsä laatikoistani.

Oma versioni


Kirjan malli

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Villasukat

Käsityötunneilla tuli väsättyä tällaiset. En ole aikoihin tehnyt villasukkia, viimeisemmät taisivat olla 5 luokalta...eli siitä on totisesti aikaa XD. Hyvin ne ainakin omasta mielestä onnistui =D. Innostuikin tuosta sen verran, että aion ruveta harjoittelemaan lisää neulomista ^^.
Sukkien malli ja väritys miellyttivät heti ensisilmäyksellä, satun nähkääs pitämään mustasta ja valkoisesta väristä hyvin paljon ^^. Sukkien ohjeet löysin Novita lehdestä, mutta en kuollaksenikaan muista mistä lehdestä o_o`, pahoittelen.

Käsialassa on treenaamista

En tiedä miksi tuli tuosta mallista mieleen heti Tim Burtonin leffat ja niissä esiintyneet raidalliset vaatteet. Mainittakoot vaikka Beetlejuice ja Sleepy Hollow. 

Tämän kyseisen "herran" puku
...Ja tämä hyvin kaunis mekko (joka on suosikkini! XD) 

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kesää odottaessa


Saisi olla jo kesä, en pidä talvesta. Varsinkin tämä talvi on ollut sellainen, että ottaa päähän edes ajatella, että on vielä pari kuukautta jäljellä ennen kuin lumet sulaa. Onneksi tähän kaikkeen auttoi kun sain tehdä Beppon äidille kaksi pientä kesäistä ristipistotyötä. Oikeastaan olen tehnyt tämänkin jo aikaa sitten. Toisesta työstä en valitettavasti ottanut kuvaa, mutta siinä oli pieni majakka. Kesä on tällä hetkellä parasta mitä tiedän, vaikka siihen sisältyykin muutama epämieluisakin asia omassa elämässä, mutta matkojen (Helsinki yms. paikkojen) ja tapaamisten avulla siitä selviää yllättävän hyvin. Tuo työ saa toisaalta ajattelemaan, että kaikkea hyvää on kuitenkin vielä tiedossa...Ainakin tänä kesänä. Toivon silti, että pidätte tästä pienestä uima/rantakopista =) . Kirjomiseen meni noin 3-4 tuntia aikaa. Tiedän ajan tarkalleen, koska kirjoin tämän junassa. 

Viktoriaanisen ajan lopun hattu (viimeinkin!)

Lopultakin järkyttävä etsintäni loppui tällä viikolla! Löysin viimeinkin sellaisen viktoriaanisen ajan hatun mitä olen etsinyt hyyyvin kauan. Löysin hatun kirppikseltä ja tuunasin sen. Hattua koristellessa ja tuunnaillessa katselin Sherlock Holmes A Game of  Shadows leffaa. Irene Adlerin hattu oli hyvä innoittaja. Oikeastaan molemissa elokuvissa (ykkös ja kakkos osissa) olevat hatut olivat tosi hienoja ja hyvin steampunk henkisiä. Koristeina käytin vähän kaikkea mahdollista mitä löysin varastoistani.
Ja ihan aiheeseen kuulumattomana ; koulussa alkoi vaatteiden valmistuskurssi. Siitä innostuneena aloin työstämään edwardianilaista pukua (1900-luku). Laitan siitäkin piakkoin kuvia =D .


polkupyörä, omenoita, sulkia, ruusuja ja kaikkea muuta
Neiti Adler

Viktoriaanisia hattuja

torstai 13. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää


Elikkäs oikein hyvää ystävänpäivää kaikille, jotka käyvät lukemassa blogiani. Pahoittelen, että en saanut mitään pukukuvaa ystävänpäiväksi, oli kyllä paljon suunnitelmissa. Mutta pitää kokeilla seuraavana ystäväpäivänä. Sen verran voin sanoa, että on kuitenkin töitä piakkoin tulossa. 
Tuhkimo projekti etenee hyvää vauhtia. "Lasikengät" ovat löytyneet ja yhden sisarpuolen puku edistyy hyvin. Lisäksi yritän saada myös paljon muita keskeneräisiä pukuja ja asuja valmiiksi =). Myös muita käsitöitä on tulossa mm. ristipisto töitä, kenkien entisöintiä ja paljon muuta =D.  Kiitos paljon kärsivällisyydestä. 

lauantai 18. tammikuuta 2014

Tulevia töitä ja projekteja


Nyt kun on kaikenlaisia töitä ja projekteja tulossa niin ajattelin, että niistä voisi kertoa hiukan täälläkin. Tällä hetkellä on vaikka ja mitä ompelutöitä kesken ja joitain on jo valmiinakin (niitä ei vaan voi kuvata talvella). Päässäni on yleensäkin 1001 projektia ja luulen, että teen vielä lähipiirini hulluksi näillä ideoillani. Anteeksi siitä heille ^^`.

  • Satu projekti : Tähän projektiin saan apua kavereiltani, ystäviltä, tuttavilta jne. Eli teen eri satuihin liittyviä pukuja. Niissä on aina omat teemansa esimerkiksi. eri maiden kansallispuvut, pukuhistoria ja eri aikakaudet, pukutyylit jne. Pyrin tekemään myös asusteitakin pukuihin ja etsimään hyviä kuvaus paikkoja, jotka sopivat satuihin.
  • Kauhu projekti : Nimikin kertoo riittävästi aiheesta..Eli tulossa on kaikenlaista synkkää ja pikkuisen veristäkin XD. Ajattelin liittää tähän projektiin mm. surupukeutumista 1800-1900 luvulta ja tunnettuja ihmisiä historiasta esim. Elizabeth Bathoryn. Kyseisellä rouvalla oli aika rankka maine. 
  • Eri aikakaudet : Tähän aiheeseen en varmaan kyllästy ikinä, eli tulossa on myös eri aikakausiin liittyviä asuja mm. biedermeieriä, rokokoota, empireä, renessanssia, edwardianilaista, viktoriaanista totta kai ja kaikkea muutakin. 
  • Erityinen projekti : Alan luultavasti tekemään myös Kalevala tyyllistä asua ^^. Jos saan tehtyä kaavat niin puku varmaan päätyy keskiaikamarkkinoille päälleni tänä vuonna. 
Mikälli nämä kaikki suunnitelmani valmistuvat tämän vuoden sisällä niin lupaan ja vannon pyhästi, että yritän hillitä itseni tästä lähin pukujen tekemisen suhteen XD.


torstai 16. tammikuuta 2014

Ristipistoja osa 2

Taas ristipistoja! Olen ollut laiskana, enkä ole jaksanut kuvata tekemääni lastenmekkoa, mutta minulla on eirittäin hyvät syyt. Tässäpä kuitenkin taas töitäni lisää =D. Näiden kahden mallit löytyivät englanninkielisistä ristipistolehdistä. Edwardianilainen kukkienmyyjä taulu tuli isälle ja äidille. Alempi taulu tuli taas äidin työkaverin lapsenlapselle.

Edwardianilainen kukkienmyyjä

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ristipistoja osa 1

Tämä on yksi laji johon olen melkeempä koukussa. Ristipistot. Tähän kirjonta menetelmään tutustuin yläasteella, kun opettaja kehotti tekemään jotain uutta. Virkkaamiseen olin niin leipääntynyt, että olisin tahtonut polttaa kyseisen liinan minkä työllä ja tuskalla tein. En tosin aluksi ilahtunut ristipistojen tekemisestäkään, lanka meni solmuun, säikeitä tuli otettua liikaa ja neula pisteli sormeen. Manasin kiukkuisena äidilleni, että en enää ikinä tekisi mitään tuollaista. Ei olisi kannattanut sanoa. Heti seuraavien viikkojen aikana laavasin kaikki kodin käsityölehdet läpi ja etsiin ristipisto malleja. En taaskaan laita töitä mitenkään aikajärjestyksessä, sillä osa töistäni olivat lahjoja sukulaisilleni ja muille tutuille, joten kyseisiä töitä en enää näe. Tässä silti jotain..






  1. Ylhäällä heti ensimmäisenä on jouluenkeli, joka oli tosiaan ensimmäinen työni.
  2. Kissa taulu, jonka tein kaverilleni Annalle.
  3. Suurimman Potter villityksen aikaan tehty Sirius koira, joka tuli kaverilleni Piiville.
  4. Kummitädilleni tehty musta kissa. 
Kaikkien noiden mallit on Suuri Käsityölehdestä, paitsi jouluenkeli. Töitä on sen verran paljon, että laitan näitä ryhmissä. 



tiistai 7. tammikuuta 2014

Hatuttaa osa 2

En tiedä voiko luokitella pahaksi tavaksi kun kuvaa ja esittelee työt epäjärjestyksessä? No toivottavasti saan sen anteeksi. Tässä on kuitenkin ensimmäinen hattuni minkä tein. Se on tyylisuunnaltaan 1850-luvun bonnet hattu tai myssy, millä nimellä nyt tahtookaan kutsua XD. Kaavat hattuun sain Mccall`s:in kaavapaketista (M5129) . Hattuun hankin materiaaleja niin kangaskaupasta kuin kirpputoriltakin. Esimerkiksi hatun sisäpuoli on vanhasta pitsipaidasta.


Paketissa on erillaisten bonnettien ohjeet