lauantai 18. tammikuuta 2014

Tulevia töitä ja projekteja


Nyt kun on kaikenlaisia töitä ja projekteja tulossa niin ajattelin, että niistä voisi kertoa hiukan täälläkin. Tällä hetkellä on vaikka ja mitä ompelutöitä kesken ja joitain on jo valmiinakin (niitä ei vaan voi kuvata talvella). Päässäni on yleensäkin 1001 projektia ja luulen, että teen vielä lähipiirini hulluksi näillä ideoillani. Anteeksi siitä heille ^^`.

  • Satu projekti : Tähän projektiin saan apua kavereiltani, ystäviltä, tuttavilta jne. Eli teen eri satuihin liittyviä pukuja. Niissä on aina omat teemansa esimerkiksi. eri maiden kansallispuvut, pukuhistoria ja eri aikakaudet, pukutyylit jne. Pyrin tekemään myös asusteitakin pukuihin ja etsimään hyviä kuvaus paikkoja, jotka sopivat satuihin.
  • Kauhu projekti : Nimikin kertoo riittävästi aiheesta..Eli tulossa on kaikenlaista synkkää ja pikkuisen veristäkin XD. Ajattelin liittää tähän projektiin mm. surupukeutumista 1800-1900 luvulta ja tunnettuja ihmisiä historiasta esim. Elizabeth Bathoryn. Kyseisellä rouvalla oli aika rankka maine. 
  • Eri aikakaudet : Tähän aiheeseen en varmaan kyllästy ikinä, eli tulossa on myös eri aikakausiin liittyviä asuja mm. biedermeieriä, rokokoota, empireä, renessanssia, edwardianilaista, viktoriaanista totta kai ja kaikkea muutakin. 
  • Erityinen projekti : Alan luultavasti tekemään myös Kalevala tyyllistä asua ^^. Jos saan tehtyä kaavat niin puku varmaan päätyy keskiaikamarkkinoille päälleni tänä vuonna. 
Mikälli nämä kaikki suunnitelmani valmistuvat tämän vuoden sisällä niin lupaan ja vannon pyhästi, että yritän hillitä itseni tästä lähin pukujen tekemisen suhteen XD.


torstai 16. tammikuuta 2014

Ristipistoja osa 2

Taas ristipistoja! Olen ollut laiskana, enkä ole jaksanut kuvata tekemääni lastenmekkoa, mutta minulla on eirittäin hyvät syyt. Tässäpä kuitenkin taas töitäni lisää =D. Näiden kahden mallit löytyivät englanninkielisistä ristipistolehdistä. Edwardianilainen kukkienmyyjä taulu tuli isälle ja äidille. Alempi taulu tuli taas äidin työkaverin lapsenlapselle.

Edwardianilainen kukkienmyyjä

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ristipistoja osa 1

Tämä on yksi laji johon olen melkeempä koukussa. Ristipistot. Tähän kirjonta menetelmään tutustuin yläasteella, kun opettaja kehotti tekemään jotain uutta. Virkkaamiseen olin niin leipääntynyt, että olisin tahtonut polttaa kyseisen liinan minkä työllä ja tuskalla tein. En tosin aluksi ilahtunut ristipistojen tekemisestäkään, lanka meni solmuun, säikeitä tuli otettua liikaa ja neula pisteli sormeen. Manasin kiukkuisena äidilleni, että en enää ikinä tekisi mitään tuollaista. Ei olisi kannattanut sanoa. Heti seuraavien viikkojen aikana laavasin kaikki kodin käsityölehdet läpi ja etsiin ristipisto malleja. En taaskaan laita töitä mitenkään aikajärjestyksessä, sillä osa töistäni olivat lahjoja sukulaisilleni ja muille tutuille, joten kyseisiä töitä en enää näe. Tässä silti jotain..






  1. Ylhäällä heti ensimmäisenä on jouluenkeli, joka oli tosiaan ensimmäinen työni.
  2. Kissa taulu, jonka tein kaverilleni Annalle.
  3. Suurimman Potter villityksen aikaan tehty Sirius koira, joka tuli kaverilleni Piiville.
  4. Kummitädilleni tehty musta kissa. 
Kaikkien noiden mallit on Suuri Käsityölehdestä, paitsi jouluenkeli. Töitä on sen verran paljon, että laitan näitä ryhmissä. 



tiistai 7. tammikuuta 2014

Hatuttaa osa 2

En tiedä voiko luokitella pahaksi tavaksi kun kuvaa ja esittelee työt epäjärjestyksessä? No toivottavasti saan sen anteeksi. Tässä on kuitenkin ensimmäinen hattuni minkä tein. Se on tyylisuunnaltaan 1850-luvun bonnet hattu tai myssy, millä nimellä nyt tahtookaan kutsua XD. Kaavat hattuun sain Mccall`s:in kaavapaketista (M5129) . Hattuun hankin materiaaleja niin kangaskaupasta kuin kirpputoriltakin. Esimerkiksi hatun sisäpuoli on vanhasta pitsipaidasta.


Paketissa on erillaisten bonnettien ohjeet

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Leivosmekko

Tässä joku aika sitten tuli tehtyä tällainen lasten mekko serkulleni. Mekkoon löytyi hyvät ja helpot kaavat käsityölehdestä. Sweet lolita tyyllistä kangasta löytyi Eurokankaasta. Huomenna yritän laittaa kuvan toisestakin lasten mekosta, jonka sain tänään valmiiksi.